Teemoista

Viime vuosina olen käsitellyt maalauksissani lähinnä mereen ja vedenalaisiin maailmoihin tavalla tai toisella liittyviä aiheita. Sukeltaminen on syventänyt omaa suhdettani mereen, mutta vesi elementtinä kiinnostaa minua monella muullakin tapaa. Meri on itsessään visuaalinen ja mielikuvitusta ruokkiva ympäristö, mutta siihen liittyvä myyttisyys ja metaforallisuus kiinnostavat minua myös paljon. Meri onkin paitsi mielen maisema ja metafora monenlaisille asioille, myös kokemuksellinen ympäristö. Sukeltaminen on kokonaisvaltaista toimintaa, jossa kaikille aisteille on käyttöä. Meri on myyttien, tarujen ja satujen näyttämö, mutta myös tieteellisen tutkimuksen kohde esimerkiksi biologeille, historioitsijoille ja arkeologeille. Vesi on elämän alkulähde ja perusedellytys.
   Meri on minulle siis sekä konkreettinen, elämyksellinen että aistinen paikka. Sen lisäksi se on vahva vertauskuva mielelle ja sen liikkeille. Meren tasot vertautuvat mielen kerroksiin, kuten tutkimattomat pohjat ja alitajunta, pinnan alle tai uneen vajoamiseen. Jotkut eliöt pysyttelevät syvyyksissä nousematta koskaan pintaan, kuten jotkut mieleen hautautuneet varhaiset muistot, joista ei saa kunnolla kiinni. Ne pysyttelevät piilossa kuin meren pohjaan koteloituneet simpukat.
   Meressä olemisessakin on jotain samankaltaista kuin unessa, jollain lailla epätodellinen tunnelma, vaimeat äänet, hämärä vihertävänsininen valo, korallien ja kalojen kummalliset surrealistisen oloiset muodot ja värit. Sukeltaminen muistuttaa myös lentämistä, edetään vaakatasossa ja katsellaan alapuolella levittäytyviä maisemia. Korallit ja merivuokot muodostavat omanlaisiaan metsiä.
   Veteen liittyy usein myös ristiriitaisia tunteita Useimmat nauttivat vedestä elementtinä jossain muodossa, mutta mereen liittyy myös pelon ja uhan tunteita sen hallitsemattomuuden ja voiman vuoksi. Itsellänikin sukeltamiseen liittyy sekä pelon että uteliaisuuden tunteita. Nämä ovat inhimillisiä perustunteita, jotka usein elämässä muutenkin taistelevat keskenään. Uteliaisuus vie eteenpäin, mutta pelkokin on elämää ylläpitävä voima.Vaikka monissa maalaukistani ei esiinny ihmisiä, käsittelen niissä kuitenkin metaforien kautta ihmisenä olemista ja omaa kokemustani maailmasta.Meri tai vesi yleensä töissäni on aihe itsessään, mutta myös eräänlainen symbolinen näyttämö tai tapahtumaympäristö asioille, jotka viittaavat johonkin muualle.
   Näyttämöllisyyteen viittaa myös monien vedenalaisten maisemien outo lavastemaisuus. Toisinaan on vaikea uskoa näkemäänsä todelliseksi luonnoksi. Värit saattavat olla niin luonnottoman kirkkaita ja fosforisen hohtavia, että ne assosioi esimerkiksi muoviin. Myös korallien, kasvien ja eliöiden muodot voivat olla niin surrealistisen oloisia, että ne eivät tunnu todellisilta. Tuntuu kuin liikkuisi mielikuvituksellisesti lavastetulla näyttämöllä, jossa lisäksi mittakaavat vaihtelevat erikoisella tavalla. Jokaisen kiven tai korallin alla on oma mikrokosmoksensa ja omat eliönsä symbioottisine suhteineen. Nämä erilaiset pienoismaailmat ovat sijoittuneet limittäin, päällekkäin ja sisäkkäin. Jokaisella lajilla on omat liittolaisensa, vihollisensa ja reviirinsä, jotka määrittävät elämän kulkua kussakin yksikössä. “Yksi yksityiskohta voi olla uuden maailman merkki, maailman joka kaikkien maailmojen tapaan sisältää suuruuden ominaisuudet. Miniatyyri on maailman koti” (Bachelard 1957).